Mainostajamme

Helmikuun venemessujen yhteydessä julkisuuteen tuli vakuutusyhtiö Alandian tekemä karttaplotteritesti josta nousi hirmuinen kohu. Kohu ei kuitenkaan noussut itse karttaplotteritestistä (johon palataan vielä myöhemmin), vaan Navionics karttaan ja sen hengenvaarallisuuteen. Kun tätä mediakohua on seurannut, ja yrittänyt löytää eri näkökulmat mahdollisimman puolueettomasti, nousee mieleen vain yksi kysymys. Oliko tässä kaikessa kyse vain Alandian mediaskuupista jolla halutaan julkisuutta ja uusia asiakkaita? Kerron nyt tarkemmin miten olen päätynyt tähän johtopäätökseen ja miksi koko “Karttaplotteritesti” on pelkkää jonnin joutavaa tarinaa.

Alandia karttaplotteritesti

Alandia Karttaplotteritesti

Aloitetaan tämä tarina alusta, Alandia Karttaplotteritesti. Alandian Karttaplotteritestin toisessa kappaleessa lähtee juttu jo lapasesta. Tästä voidaan jo päätellä ettei kyse ollut oikeasti mistään Karttaplotteritestistä, vaan julkisuuden hakuisuudesta Navioncsiin kustannuksella.

Tutkiessamme karttatietotoimittaja Navionicsin merikarttoja, teimme ikävän havainnon. Mm. pienet saaret ja jotkin syvyystiedot eivät näkyneet kaikissa zoomaustiloissa.

Tämän lauseen jälkeenkin koko ensimmäinen osio kohdistuu vain Navionics kartan ominaisuuksien ruopimiseen, eikä itse otsikkoon.

Jos tuon Alandian jutun lukee läpi edes kohtalaisen värittömillä silmälaseilla, ei missään vaiheessa juttua tule esille mitä on testattu ja millä tavalla. Tämän jutun perusteella ei mitään Karttaplotteritestiä ole siten edes tehty.

Lähdetään silti siitä oletuksesta että jonkinlainen testi olisi suoritettu, koska tähän on kuitenkin viitteitä. Ensimmäisen osion viimeisessä kappaleessa todetaan jotain aiheeseen liittyvää, mutta sekin herättää kysymyksiä.

Alandia testasi joulukuussa kuusi tavallisinta plotteria 3000-4000 euron hintaluokassa.

Tämä koko- ja hintaluokka ei missään olosuhteissa ole Suomessa tavallinen. Jos katsoo Alandian juttusivulla olevaa kansikuvaa jossa komeilee joukko plottereita, ei voi kuin ihmetellä valintoja. Jutun lopussa on mainittu joukko laitteita jotka ovat olleet mukana testissä:

GPSMAP 7012, Lowrance HDS12, B&G Zeus 12t, Simrad NSE8, Raymarine C120 ja e120, Garmin GPSMAP 7012, Furuno TZT14.

Ensimmäiseksi ihmetyksen aiheeksi nousee Raymarine C120 ja e120. Raymarine C120 on erittäin vanha malli, eikä sitä ole myyty enää vuosiin, ja Raymarine e120 mallista laitetta ei ole olemassakaan. Juttukuvassa kuitenkin esitetään Raymarine C120 Classic (vanha laite) sekä hieman uudempi E120W joka on myös korvattu uudella mallisarjalla jo pari vuotta sitten. Jos lukija on oikein tarkka, huomaa hän juttuun liitetyllä videolla kuitenkin Raymarine c125 sarjan uuden monitoiminäytön, jota ei mainita laitelistalla ja maksaa alle mainitun 3.000€. Ja silti videolla näkyy vain yksi Raymarine näyttö, ei suinkaan kahta kuten listalla mainitaan. Onkohan Alandialla edes hajua mitä laitteita on testattu? Lisäksi tuo Furuno TZT14 maksaa noin 7.000€ eikä ole siten ihan samassa kategoriassa muiden kanssa… Jopa malliston pienempi 9″ TZ Touch maksaa reilut 5.000€, eli yli testin hintaskaalan. Reilua, eikö?

Alandialla on testissään myös hyviä uutisia. Tämä koskee lähinnä GPS sijainnin tarkkuutta. Huono uutinen on se, että käyttöohjetta pitää lukea jotta laitetta osaa käyttää, muuten siitä voi muodostua turvallisuusriski. Aika hurja päätelmä, en olisi tätä odottanutkaan.. Mutta se huolestuttavin uutinen on se, että laitteesi voi “antaa aivan virheellistä tietoa“.

Tämän lisäksi Alandia on päätellyt testissään että ostaessasi karttaplotterin ostat itse asiassa kaksi eri tuotetta, laitteen sekä siihen liittyvän kartan. Toivottavasti tämä ei tullut kenellekään suurena yllätyksenä. Alandia väittää myös että mikäli kartta kuitenkin kuuluu kauppaan, on se yleensä esiohjelmoitu. En edes ymmärrä mitä lauseella tarkoitetaan koska se ei sellaisenan pidä paikkaansa. Ja kun Alandiakaan ei vaivaudu asiaa enempää avaamaan, jätetään tämäkin kommentti omaan arvoonsa.

Seuraava lause onkin sitten erittäin omaperäinen.

Käytitpä plotteria tai tablettia, on näytön tietoihin suhtauduttava kriittisesti.

Se joka ei karttaplotteriinsa ja sen esittämään kartta-aineistoon suhtaudu kriittisesti, on turvallisuusriski myös muille veneilijöille riippumatta minkämerkkisellä plotterilla tai kartalla ajelee.

Palataan taas siihen surullisen kuuluisaan testiin. Seuraava lause Alandian Karttaplotteritestin sivulla on seuraavanlainen:

Testasimme C-Mapin, Garmin BlueChartin, Navionicsin (Gold, 12/2013 päivitys), NV Chartsin, Liikenneviraston ja Transasin merikarttoja.

Onpa hienoa että testiin on löytynyt näin monta erilaista karttaa, ja vieläpä Liikenneviraston karttoja! Olisipa mukava tietää mitä Liikenneviraston karttaa he ovat käyttäneet ja missä plotterissa? Liikennevirasto julkaisee Suomessa kahta karttaa, virallista paperista merikarttaa, sekä kauppalaivojen ECDIS järjestelmissä käyttämiä S-57 vektorikarttoja. Paperikartan tunkemisesta karttaplotteriin saa vain näppylöitä takapuoleen, ja S-57 materiaali ei noin yleisesti ole tehty huviveneilyyn koska se sisällä väylien ulkopuolista aineistoa. Missään ei myöskään mainita mitä karttoja käytettiin missäkin laitteessa, ja millä asetuksilla. Niillä asetuksilla on nimittäin merkitystä tietyissä laitteissa. Videokuvssa näkyy pelkkiä Navionics karttoja (pl. Garmin), C-MAPia ei näkynyt yhdessäkään. Furunossa käytettäviä TimeZero karttoja ei edes viitsitty listata, milläköhän kartoilla ne kukkuivat?

Sitten testissä siirrytään itsestään selviin laitteiden valintakriteereihin, mutta tämän jälkeen tullaan taas Alandian ihan itsensä keksimiin johtopäätöksiin.

Vektorikartoissa on paljon tietoa ja muokkausmahdollisuuksia. Mutta niissä saattaa esiintyä virheitä ja käyttäjää hämääviä ominaisuuksia.
Rasterikartat ovat digitaalisia kopioita paperisista merikartoista. Toimintoja on vähemmän, mutta näet näytöllä aina kattavat tiedot.
Ellet ole kokenut navigoija, suosittelemme käyttämään plotterissa rasteroitua merikarttaa.

Lause vektorikartoista pitää tietysti paikkansa vaikka siinä jälleen haukutaankin karttaa sen hämäävien ominaisuuksien takia, muttei missään tapauksessa kerrota mitä ne ovat, mutta sitten mennään taas… Rasterikartalla ei näy aina kaikki tarvittavat tiedot. Paperikarttoja on tehty eri mittakaavoilla, ja samat mittakaavat on tuotu myös elektronisiin karttoihin koska nehän olivat skannattuja paperikarttoja. Tästä syystä eri mittakaavan kartat näkyvät eri Zoom-tasoilla ja siten ne näyttävät myös eri yksityiskohtia. Tämä johtuu siitä että 1:250:000 yleiskartalla on hieman eri tasoiset yksityiskohdat kuin 1:25.000 satamakartalla.

Tämän jälkeen Alandian testitiimi kehottaa käyttämään plotterissa rasterikarttoja, mutta eivät he kuitenkaan kerro mihin laitteisiin niitä saa ja kuka niitä edes valmistaa! Kun kyselin asiaa sylttytehtaan edustajilta, eivät he tienneet itsekään. Aivan älytön johtopäätös jota ei perustella lainkaan, ei yhdelläkään lauseella.

Sitten juttu pääsee ansaitsemaansa loppuhuipennukseensa, eli testivoittajan nimeämiseen.

Kaikki kuusi plotteria selvisivät testeissä hyvin. Mutta voittajaksi nousi silti selvästi Garminin GPSMAP 7012. Garminin selkein puute on se, että laitteessa voi käyttää ainoastaan Garminin omaa Bluechart-merikarttaa. Toisaalta Garminin tiimi on tehnyt hienoa työtä toiminnallisuuksien, esitystavan ja luettavuuden osalta.

En ota kantaa siihen onko Garmin GPSmap 7012 väitetyn testin voittaja, koska missään ei mainita mitä on testattu ja miten. Mutta silti Alandia on päättänyt että se oli paras. Perusteluita ei kerrota kenellekään, eihän se kuulu normaaliin testiprotokollaan. Missään ei myöskään puhuta Garmin Bluechart karttojen haasteista, kuten esimerkiksi automaattisesta reitityksestä joka ei vaan toimi täällä Härmän keppiviidakossa.

Juttua kirjoittaessani on Alandia vihdoin ja viimein julkaissut testiraporttinsa. Tosin se on ruotsiksi, eikä sitä ollut moneen viikkoon suomenkielisen testin julkaisusta. Silti kun testiraporttia lukee läpi, ei se vastaa esitettyihin kysymyksiin.

Ruotsinkielisessä raportissa mainitaan edelleen testissä olleen sama ikivanha Raymarine C120 ja olematon e120, mutta ruotsalaiset ovat käyttäneet testissään Furunon 9″ TZ Touch laitetta suomalaisten 14″ sijaan.

Alandia karttaplotteritesti

Testiraportissa ei edelleenkään mainita sanallakaan sitä mitä karttoja on testattu missäkin laitteessa, ja millä asetuksilla. Siinä kerrotaan vain mitä karttoja on toimitettu laitteiden mukana testiä varten. Raportissa ei mainita sanallakaan Liikennevirastoa, mutta Ruotsin Merenkulkulaitos (Sjöfartsverket) sen sijaan mainitaan. Ja esimerkiksi C-MAP 4D karttamateriaalia ei ollut lainkaan mukana, sääli sinänsä, koska siinä olisi ollut ne kovin kehutut rasterikartat. Ja olisihan ne saatu myös tuohon Furunoon, mutta niitä ei kaiketi ollut käytössä, tai sitten se vaan unohdettiin mainita.

Testiraportissa kerrotaan että testissä keskityttiin vektorikarttoihin, mutta rasterikarttojakin oli mukana vertailun vuoksi. Suomessa kehotetaan silti hankkimaan rasterikartat mikäli on kokematon veneilijä. Vektorikartoista mukana oli myös Sjöfartsverketin S57 ENC materiaali jota Garmin ilmeisesti käyttää. Saattaa se käyttääkin, mutta ei pelkästään, koska S57 aineistossa ei ole väylien ulkopuolista dataa, koska suuret rahtilaivat eivät sitä tarvitse.

Itse laitetesti näyttää olevan Kyllä/Ei tyyppinen luettelo ominaisuuksista jotka Alandia on päättänyt testata. Muutama asia jäi kaivelemaan tästä vertailusta.

Kohdassa Knappsats? on Simrad NSE8 saanut arvosanan “Ja, begränsad” joka tarkoittaa jotakuinkin rajoitettua. Jos laite toimii vain napeilla, eikä siinä ole kosketusnäyttöä, voiko nappikäyttöliittymä olla silloin rajoitettu? Myöskään Raymarinen tai B&G Zeus Touchn painikket koetaan rajoitetuksi vaikka niistä pääsee kaikkiin laitteen toimintoihin. Toisaalta Alandia ei edes tiedä mikä Raymarinen malli tesitssä oli, joten on kait turha toivoa mitä kaikkea napeilla heidän mielestään pitäisi päästä tekemään. Lowrance HDS 12 on puoletaan saanut Knappsats? toiminnosta arvosanan Ja, liten, vaikka tämänmallinen laite on pelkkä nappikone. Malliston HDS Gen2 Touch malli lienee se joka on ollut testissä (videon perusteella ja raportin mukaan siinä on kosketusnäyttö), mutta kuka näitä nyt niin tarkkaan lukee kun koko testiraporttia ei alunperinkään edes julkaistu Suomessa. Silti Garmin GPSmap 7012 mallin yhteydessä on muistettu mainita että sisarmallissa 6012 olisi kyllä napit tarjolla.

Alandia karttaplotteritesti

Summa summarim, Alandia Karttaplotteritesti on mielestäni palkkä mediaskuuppi jonka tarkoituksena oli saada aikaan mediakohua ja uusia asiakkaita. Mediaskuuppi onnistui, siitä todisteena tämäkin blogikirjoitus. Toisaalta taas veneilijät ovat nyt erittäin sekavissa tunnelmissa koska olettavat että he seilaavat nyt hengenvaarallisilla kartoilla. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, mutta nyt kaikki on päin seiniä.

Alandia astui tällä testillään alueelle josta he eivät selvästikään tiedä lähes mitään, ja sitten he menivät vielä kertomaan sen julkisesti. Ruorimiehen saamien tietojen mukaan Alandia jätti testissä mainitsematta Navionicsin testiin toimittamasta uuden sukupolven kartasta, jossa kartan kerrokset esiintyvät eri tavalla. Lisäksi Ruotsin päivälehdissä ollut Navionics edustajan kommentti oli kuulemma otettu irti asiayhteydestään, kuulostaa kovin mediahakuisuudelta.

Se, että Navionicsin kartoissa kerroksia esitetään eri tavalla kuin Garminssa tai C-MAPissa. ei mielestäni ole turvallisuusriski, vaan ihan oikeasti ominaisuus. Ei se tietenkään ole täydellinen ominaisuus, mutta ominaisuus silti. Ja mikälik veneilijä päättää oikaista Alandian esimerkin mukaan merkityltä väylältä matalikon läpi, on se mielestäni ihan oma syy jos ajaa karille kun kerran kartassa on jokatapauksessa merkitty matala. Selitykseksi ei riitä että “kun siellä matalikon sisällä oli vielä toinenkin matalikko jonka näkemiseksi minun olisi pitänyt vielä Zoomata!” kenellekään muulle kuin itselle.

Alandia on toki kyllästynyt maksamaan asiakkailleen korvauksia kivilleajoista ja etsii tähän syntipukkia. Mutta se veneilijä joka ajaa kiville ja syyttää siitä pelkästään karttaplotteriaan, on syytä tutkiskella omaa veneilyään uudemman kerran. Kun karttaplotterin käynnistää, tulee jokaikinen kerta sama varoitusteksi ruudulle hyväksyttäväksi. Ensi kerralla kehoitan kaikkia plotteria käyttäviä lukemaan sen tekstin kerrankin läpi. Se selittää tämän asian käytössä olevasta laitteesta tai sen kartta-aineistosta riippumatta.

Jos nyt mietitään vielä koko homman alkuasetelmaa, eli sitä Karttaplotteritestiä. Missään vaiheessa raporttia lukiessani ei mieleeni tullut että tässä testattiin nyt karttaplottereita ja niiden ominaisuuksia. Ainoa asia joka jäi mieleeni, ja jota painotettiin kyllä rankasti, oli Navionics kartan ominaisuudet. Silti testi sai voittajansa, mutta en löydä sille perusteluja. Löydän vain osittain epäolennaisuuksiin keskittyvän vertailutaulukon josta jokainen voi itse päätellä mitä haluaa. Minä päättelen siitä että testi on täysin epäonnistunut, epäammattimaisesti toteutettu mediskuuppi joka olisi pitänyt jättää tekemättä. Saunaillassa hyvältä vaikuttanut idea jäi pelkäksi pannukakuksi. Ei pitäisi lähteä leikkimään ammattilaista aiheilla joista ei tiedä yhtikäs mitään.

Toivonkin että jatkossa tämäntyyppiset testit toteuttaa joku asiaan vihkiytynyt taho, eikä vakuutusyhtiö jolla on useimmiten oma lehmä ojassa.

Otan mielelläni kommentteja vastaan, niin puolesta kuin vastaankin. Kunhan ne ovat perusteltuja.